perjantai 24. kesäkuuta 2016

laiskuus voitti

Nyt tulee ilmoitus asiaa. Olen tehnyt uuden blogin, joka on enemmän lifestyle tyylinen joten kirjoittelen sinne nykyään, mutta tännekkin on tulossa postauksia jos satun tekemään jotain askartelu juttuja. (Saattaa olla että ei tule koska lopetin tänne kirjoittamisen laiskuuteni takia.) Ennen kesää uudistin huoneeni äitini kanssa, joten siitä saattaa tulla jonkun näköistä postausta kun esim maalasin roskikseni ja muuta saman tyylistä. Mutta jos joku haluaa käydä vilkaisemassa toista blogiani sinne pääsee täältä.

Mutta joo, menkääpä kurkkaamaan toiseen blogiini ja hyvää kesää!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Patonki hemulin joulu

Hei olen patonki Hemuli.
Inhoan perinteitä joita käytämme jouluna perheessämme. Olen aina halunnut viettää joulun jossain muualla ja joka joulu olen sen myös tehnyt. Viime jouluna kävin korvatunturilla morjenstamassa joulupukkia, sitä edellisenä jouluna kävimme kaverini Simo Siperialaisen kanssa Siperiassa. Olen tehnyt joka joulu aina jotain muuta kuin muut tekevät niin monta kertaa että siitä on tullut minulle jo PERINNE. Haluaisin tehdä tänä jouluna jotain mahtavaa jotain mullistavaa jotain jotain...
auts, kävelin tolppaa päin.
-Hei mies älä ole tyhmä, huusi takanani kävelevä nainen
-Ensinnäkään en ole mies olen patonki hemuli ja toiseksi en ole tyhmä. vastasin
-No aivan sama ei minua kiinnosta tonki muuli, nainen ärähti
-No mihin jäinkään? Ainiin, nyt muistan. Haluaisin tehdä jotain mullistavaa jotain ihmeellistä jotain mitä en ole ikinä ennen tehnyt. Jotain mitä kukaan ei ole vielä tehnyt. Mutta, mitä se olisi. Ja silloin kuin taivaalta olisi pudonnut keksin aivan fantsun idean. Voisin kivetä kirkon tornin huipulle ja juoda vadelma mehua. Hämmästyin itsekkin omaa nerouttani. Ja heti seuraavana aamuna otin suunnitelmani käyttöön. Pakkasin reppuuni pullollisen vadelmamehua ja kiikarit joilla voisin sitten tähystellä maisemia sekä karkkipussin josta voisin natustella. Kun vihdoin pääsin kirkon tornin alle minua odotti ikävä yllätys.
Siinä vaiheessa aloin vähän epäröidä toteuttaisinko sittenkään suunnitelmaani.
Kysyin itseltäni:
-Miksi en älynnyt miettiä että nyt on jouluaatto ja kirkossa pidetään joulukirkkoa.
-Nyt kyllä tein pahan virheen, mumisin ja lähdin takaisin kotiini.
-olisiko sittenkin parasta viettää joulua ihan vain kotona muiden kanssa kuin lähteä ravaamaan ympäri kylää ja miettiä miten voisi viettää joulunsa vaikka vastaus olikin aivan vieressä, mietin. Tästä lähtien olen aina viettänyt kotona aivan tavallista joulua.

Ps. itse tekemä tarina joten jos tykkäsitte kommentoikaa

perjantai 12. joulukuuta 2014

Ihana piparilinna

Koulussamme järjestetään joka vuosi piparinäyttely. Olen osallistunut siihen nyt jo kolme kertaa. Tänä vuonna osallistuin pikkusiskoni ja hänen kaverinsa kanssa. Saimme aikaan aikas hienon linnan.





No, tässähän se nyt oli. :)
Hyvää ja raruhallista  joulua teille!

Tilkkukäärme

Joulu lähestyy ja aloin miettiä joulu lahjoja. Olimme koulussa tehneet käsitöissä tilkkukäärmeen joten ajattelin tehdä sellaisen. Hain ompelukoneen ja kangasta ja aloin  töihin. Tässä sen työvaiheet sitten ovat.















 Olen pahoilltani mutta unohdin ottaa kuvia silmien ja mahan kiinnityksestä. Mutta voin kertoa niistä nyt kirjallisesti. Eli, silmät pitää kiinnittää ennen kuin kiinnität käärmeellesi mahan. Merkitset kankaaseen väärälle puolelle pisteet niille paikoille johon haluat silmät. Valitset napit tai helmet jotka voivat olla silmät ja neulan sekä langan. Laitat langan päähän solmun ja tunget sen toisesta pisteestä väärältä puolelta läpi ja vedät niin kauan kunnes lanka tyssähtää ja solmu on kiinni kankaassa. Sitten laitat helmen/napin neulasta läpi ja laitat neulan siitä taas toiselle puolelle missä helmi/nappi loppuu. Toistat tätä sarjaa: Napista tai helmestä läpi vierestä väärälle puolelle, napista tai helmestä läpi vierestä väärälle puolelle...
Huom. jos teet napista silmät niin toimi näin: Napin reiästä läpi vierestä väärälle puolelle, toisesta napin reiästä läpi vierestä väärälle puolelle, napin kolmannesta reiästä läpi ja väärälle puolelle...


Joulukortti?

Hei!
Jos mietit joulukortti ideoita niin minulla kyllä niitä riittää.
Tässä esimerkiksi alakoulu ikäiselle hauska porokortti.
 Ja tässä taas erillaisia kortteja melkein kenelle tahansa.
Itse annoin näitä luokka kavereilleni mutta sinä päätät mihin tarkoitukseen sinä niitä käytät.














keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Hamahelmi työt

Pidän todella paljon tehdä hamahelmistä kaikkea ihanaa ja muutenkin pidän kaikesta pienestä näpräyksestä. Tässä on muutama työ jonka olen tehnyt. 

Mansikka :)
Omena :)
Jäätelö :)
Converse :)

Panda :)

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua.
Hauskoja askarteluja!
T:Emmi

perjantai 17. lokakuuta 2014

Erilaisia isänpäiväkortteja

Isänpäiväkortti hamahelmistä?

Isänpäivä lähestyy ja kortteja pitäisi alkaa jo tehdä. Koitin keksiä jotain erilaista kun normaalisti tekisin. Sitten äiti näytti minulle hienon kortin ja ajattelin tehdä sellaisen. Näin se syntyi.
                 

Ensin tehdään hamahelmistä viikset.
Sitten silitetään ne.
Sen jälkeen liimataan ne korttipohjaan.
Tämän jälkeen kirjoitetaan leimasimella siihen "I Love Dad."


Tämä on helppo ja hieno kortti-idea jos on sellaisesta puutetta. 



Possukortti isälle? 

Kun kerran angry birdsit ovat niin suosittuja ja niistä on tehty pyyhkeitä, vaatteita, peittoja, leluja jne niin miksipä ei isänpäiväkortteja? Ajattelin näin miettiessäni kortti-ideoita.
Siispä aloin tuumasta toimeen. Löysin kuvan jossa oli erilaisia angry birds hahmoja. Minun ehdoton suosikkihahmoni on kuningaspossu joten aloin tehdä sellaista.
Tässä on kuva siitä minkälainen siitä tuli ja miten se syntyi.



 tarvitset:  

tyhjän vessapaperirullan
vihreää väripaperia
keltaista väripaperia
valkoista paperia

Ensin leikkaa sopiva pala vihreää paperia. Sen jälkeen ota vessapaperirulla ja kieritä vihreä paperin sen ympärille. Sen jälkeen leikkaa valkoisesta paperista kaksi saman kokoista ympyrää ja piirrä niiden sisälle mustalla tussilla tai värikynällä ympyrä, sitten leikkaat vielä yhden aika ison soikion ja piirrät siihen kaksi saman kokoista ympyrää. Tämän jälkeen  liimaat ne vihreällä paperilla päällystetyn rullan päälle niin että valkoiset ympyrät tulevat silmiksi ja vihreä soikio kärsäksi. Jos haluat voit myös leikata vihreästä paperista vielä korvat ja liimata ne vessapaperirullan yläreunaan.

Hauskoja isänpäiväaskarteluja!
T:Emmi